Kokoomusillat vuonna 2023

Kokoomusillat ovat Riihimäen kokoomuksen kaikille avoimia tapahtumia joissa tutustutaan Riihimäen paikallisiin yrityksiin, sekä keskustellaan paikallispolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä ja tavataan puolueen kaupunginvaltuutettuja sekä muita luottamushenkilöitä. Pääsääntöisesti kokoomusilta on aina valtuuston kokousta edeltävänä keskiviikkona tai torstaina klo 18, mutta toisinaan iltaa joudutaan siirtämään toiseen päivään. Kevään 2023 Kokoomusillat Riihimäellä ovat: Tarkemmat ajat ja paikat ilmoitetaan mahdollisimman pian.

Riksun Kokoomuksen kapula vaihtui joulupuuron merkeissä

Viime torstaina 8.12.2022 oli Riihimäen Kokoomuksen vuoden viimeinen kokoomusilta Teatterihotellilla. Tapahtumassa oli perinteiseen tapaan seuraavan kaupungivaltuuston esityslista sekä joulupuurotarjoilu. Ensi vuonna puheenjohtajan kapula vaihtuu Kari Moisiolalta Mira Ahjoniemelle. Ahjoniemi kiitti lämpimästi Moisiota kuluneesta vuodesta. Ahjoniemi itse palaa aktiivisesti vuoden tauon jälkeen Riihimäen Kokoomuksen toimintaan ja mainitsi alkuvuoden tärkeimpänä etappina eduskuntavaalit ja yhteistyön tärkeyden seudun muiden… Jatka lukemista Riksun Kokoomuksen kapula vaihtui joulupuuron merkeissä

Aino Närkki: Ilmaisia palveluita ei ole hyvinvointialueellakaan

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella pohditaan parhaillaan soten asiakasmaksujen tasoa. Oma Hämeessä maksujen tuotto on noin 50 meur eli 6,25 % kokonaiskustannuksista. Valtakunnallisesti soten asiakasmaksut ovat noin 7 % soten menoista. Aluevaltuuston päätös on säilyttää maksujen taso pääosin kunnissa nyt noudatettavalla tasolla. Valtaosa soten asiakasmaksuista on lakisääteisiä. Asiakasmaksulakia uudistettiin 2021 laajentamalla maksuttomien palvelujen listaa. Maksuttomuus on perusteltua joissakin… Jatka lukemista Aino Närkki: Ilmaisia palveluita ei ole hyvinvointialueellakaan