Jessica Sonko

Olen Jessica Sonko, terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti Riihimäeltä. Olen toiminut Riihimäen nuorimpana kaupunginvaltuutettuna viimeiset neljä vuotta, ja vaikuttamistyö on osaltani vielä kesken. Ensimmäisellä valtuustokaudella olen saanut toimia myös sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan varapuheenjohtajana, Hämeen Liiton maakuntavaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. Olen kokenut, että valtuutetun tehtävässä tarvitaan juuri niitä ominaisuuksia, jotka koen omiksi vahvuuksikseni – sitoutuneisuutta, intohimoa yhteisten asioiden hoitamiseen ja päämäärätietoisuutta.

Riihimäki on itselleni rakas kotikaupunki, ja olen asunut täällä lähes koko ikäni. Valtuustokauden aikana juna kuljetti ahkerasti Kuopion ja Riihimäen väliä, kun suoritin yliopisto-opintojani ja toimin samanaikaisesti eri luottamustehtävissä. SIttemmin olen saanut rakentaa omaa kotia tänne Riihimäelle, kun sain ensimmäisen tutkintoni valmiiksi. Opiskeluinto ei kuitenkaan päättynyt, vaan suoritan työni ohella kauppatieteen opintoja. Nautin vapaa-ajallani monipuolisesti liikkumisesta, ja minut löytääkin useimmiten joltakin ryhmäliikuntatunnilta tai lasten ja nuorten kansantanssiryhmiä ohjaamasta. Myös kaupungin aktiivinen kulttuurielämä vetää minua puoleensa.

Minulla on yli 10 vuoden vahva vaikuttamistausta, ja olen lähtenyt politiikkaan mukaan 15–16-vuotiaana. Toimin aluksi Riihimäen Kokoomusnuorten aktiivisena jäsenenä, ja yliopisto-opintojen alkaessa tulin valituksi Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajistoon kaksivuotiskaudelle. Olin myös ainejärjestömme Retikka ry:n hallituksessa ensin vastaten yritysyhteistyöstä ja myöhemmin puheenjohtajan tehtävistä. Kandivaiheeni loppupuolella työskentelin kansanedustaja Timo Heinosen poliittisena avustajana eduskunnassa. Eduskunnassa toimin useissa sidosryhmäkokoonpanoissa, kuten Syömishäiriösairauksien työryhmässä. Vuonna 2022 tulin valituksi Syömishäiriöliiton hallitukseen, ja kaksivuotiskauden loputtua sain hoidettavakseni liiton puheenjohtajan tehtävän. Valtakunnantasoinen vaikuttamistyö syömishäiriöteemojen parissa jatkuu siis edelleen!

Jos saan jatkaa kaupunginvaltuutetun tehtävässä, lupaan pitää Riihimäen vetovoimatekijöistä, kuten maltillisesta verotuksesta, omista toisen asteen oppilaitoksista ja lapsiystävällisyydestä, kiinni. Tuon terveyden edistämisen näkökulmaa päätöksentekoon ja nuorten ääntä kuuluviin. En vain lupaa, vaan myös teen ja toteutan lupaukseni.

Seuraa mun matkaa kohti jatkokauttani myös sosiaalisessa mediassa @jessicasonkormk ja ole yhteydessä matalalla kynnyksellä!

Voit ottaa minuun myös yhteyttä sähköpostitse jesso@student.uef.fi

-Jessica

Jessica Sonko

  • Kaupunginvaltuutettu 2021-2025
  • Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan varapuheenjohtaja 2021-2025
  • Hämeen liiton maakuntavaltuutettu 2021-2025