Kuinka Riihimäen elinvoima säilytetään tulevaisuudessa

MIELIPIDE Riku Bitter

Kirjoittaja on Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä kunta- ja aluevaaliehdokas.

Riihimäen elinvoiman takaamiseksi tulevaisuudessa näyttää siltä, että tarvitsemme sen takaamiseksi positiivista muuttoliikettä – on sitten maan sisäistä muuttoa tai maahanmuuttoa. Luonnollisen väestönkehityksen trendin mukaan asukasmäärämme tulee pienentymään. On selvää, että tätä kehitystä varten tarvitsemme Riihimäen seudulle työpaikkoja ja hyviä palveluita. Em. osalta tilanteemme on vähintään kohtuullinen jopa hyvä, mutta asuin paikaksi Riihimäen valitsemiseksi meillä on haasteita.

Vaikka asuntojen hinnat ja asumiskustannukset Riihimäellä ovat varmasti kilpailukykyisiä, ei vetovoima näytä riittävän. Olemme tehneet viime vuosina hyvää työtä Riihimäen tunnettavuuden ja kiinnostavuuden lisäämiseksi mediassa. Tästä esimerkkeinä Robotiikkaopetus ja viimeisempänä Lasikaupunki teeman esille nosto. Tärkeää on, että meillä on monipuolinen asuntotarjonta. Näyttää siltä, että meille muuttoa aiemmin tuonut uusien omakotitalojen rakentaminen ei ole tällä hetkellä muodissa tai kiinnostavaa – ainakaan hartiapankkirakentaminen.

Ratkaisuna voisi olla kaupungin omakotitalotonttien luovutusehtojen muuttaminen niin, että se olisi rakennusliikkeille myönteisempää ja nykyisten olemassa olevien ”vanhojen” omakotialueiden (esim. Hirsimäki, Kumela, Patastemäki, Petsamo) rakennusoikeuksien nostaminen vaiheasemakaavalla. Tämä mahdollistaisi olemassa olevien talojen laajentamisen tai laajan tontin jakamisen kahdelle eri talolle. Ao. menettely ei vaadi kaupungilta investointeja infraa vaan se voidaan toteuttaa nykyisen katu- ja kunnallisteknisen verkon avulla. Päätös korotetun rakennusoikeuden käytöstä olisi tietysti jokaisella kiinteistön/omakotitalon omistajalla eikä kaupungin tulisi periä rakennusoikeuden korotuksesta mitään korvausta. Menettely voisi avata tien myös innostuksen nykyisen ikääntyneemmän omakotitalon kannan uudistamiselle.

Tällä hetkellä meillä on keskustassa hyvä valmis kerrostalojen asemakaavoitustilanne – ainoastaan kysyntä asunnoille on ollut heikkoa ja sitä kautta ne eivät ole lähteneet rakentumaan. Meidän tulee myös pitää huolta siitä, että meillä on valmiiksi kaavoitettua uutta omakotitalotonttivarantoa hyvillä sijainneilla tulevaisuuden tarpeita varten.

Riku Bitter