MIELIPIDE Eija Aittola
Julkishallinnossa budjetit ja sitä myöten julkisen rahan riittävyys ovat näin syystalvella poliittisen keskustelun keskiössä. Riittääkö rahat vai ei, onko velkaa tulossa liikaa ja pitääkö kerätä veronmaksajilta lisää rahaa. Tarpeita riittää ja halukkaita jakajia, mutta vastuu tulevasta ei niin moniakaan kiinnosta lainkaan. Puheet hyvinvointivaltiosta ja sen olemassaolosta kuuluvat lähes jokaisen päättäjän puheista. Riippuu minkä väristen silmälasien kautta tätä maailmaa tarkastelee, minkälaista talouspuhe nykyään on. Talouden tilanne ei niinkään ole kiinnostava näkökulma, kun vaikka sen olemattoman rahan jakaminen .
Valtioriippuvuus on vallannut suomalaiset lähes kokonaan. Mitään ei tapahdu ilman valtion tai kunnan avustuksia. Kun rahat ovat vähissä ja tarpeita entistä enemmän pitää kaikkien tahojen ymmärtää, että julkinen raha on vaan toiminnan avustus ei toiminnan tae. Muutama esimerkki lienee paikallaan. Museotoimen rahoitusavustusta vähennettiin n 10% ja mitä tekee museotoimi. Ilmoittaa sulkevansa muutaman museon. Miksi. Saadakseen mahdollisimman paljon julkisuutta siihen, että nyt viedään viimeisetkin siemenperunat. Julkisuus temppu onnistui ja kansalaiset ovat pöyristyneitä, että miten museotointa näin kaltoin kohdellaan. Kulttuuritoimen valtionavuista nousi samanlainen kohu tai nostettiin. Teatterit täytyy sulkea ja orkesterit lopettaa. Samoin saatiin häly aikaan opiskelijoiden tukien, asumistukien saajat ja listaa voi jokainen jatkaa vaikka kuinka paljon. Tätä hälyä nostatetaan myös julkisen tiedottamisen kautta.
Jokaisen täytyisi ymmärtää, että valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen rahat ovat veronmaksajien rahoista kerättyä ja se rahamäärä on rajallinen
Velaksi eläminen sujuu ensin hyvin, mutta kun ne velat ja velkojen korot on maksettava, kulutettava raha tienattava ennen tuhlaamista ja kulutus mitoitettava olemassa olevaan rahan määrään, velaksi eläminen tulee maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin moni osaa edes kuvitella.
Kun vihdoin on saatu maahan hallitus, joka ymmärtää myös talouden reunaehdot ja yrittää pikkuhiljaa sopeuttaa taloutta sellaisiin raameihin, että tulevaisuudessakin on mahdollisuus auttaa niitä kansalaisia jotka eivät jostain syystä pärjää omillaan, niin eipä kannatusta paljoa heru. Ikävähän se on, kun on totuttu, että kaikkea saa ja on mahdollista elää muiden kustannuksella. Laiskistaahan sellainen elämä. Ihmisen vastuu omasta elämästä on unohdettu ja vedottu hyvinvointiyhteiskuntaan. Tällöin sana on ymmärretty täysin väärin. Heitä joilla ei ole terveyden tai muun tilapäisen syyn takia mahdollista tulla toimeen omillaan tulee auttaa, mutta hyväkuntoisia työikäisiä ihmisiä tulee ensisijaisesti vaatia työllistymään ja rohkaista tulemaan toimeen omillaan. Tämä mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen tuleville sukupolville.
Eija Aittola
OmaHäme aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu, Aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Riihimäellä