Palveluverkko – jälleen kerran

MIELIPIDE Eija-Liisa Dahlberg

Kirjoittaja on Teknisen lautakunnan jäsen jäsen

Riihimäen palveluverkon kehittäminen on ollut liian pitkään päättämättömyyden tilassa.

Koko 2020-luku ratkaisua on haettu liittäen se itäisen puolen kehittämiseen.

On tutkittu Lasten ja nuorten talo, uusi Peltosaaren koulu ja nyt käynnissä oleva varhaiskasvatuksen ja perusopetukseen keskittyvä palveluverkkotyö jatkaa samaa linjaa ja esittää Perhetaloa Peltosaareen. Kuka tätä prosessia johtaa – vai johtaako?

Jos lasten määrä vähenee ja olemassa olevia kiinteistöjä on liikaa, miten yhtälön ratkaisuna voi olla uuden rakennuksen rakentaminen? Ei ole paha, jos tekee virheen kerran – mutta monta kertaa.

Mikä Perhetalossa on ongelma?
Perhetalo on vasta tarveselvityksessä. Siitä ei siis ole edes alustavaa hintaa. Eikä täten valtuusto ole tehnyt investointipäätöstä. Sama kuvio tehtiin Peltosaaren uuden koulun rakentamisessa. Kun toteutussuunnittelu valmistui, ymmärrettiin ettei kaupungilla ole sinne tarpeeksi lapsia eikä taloudellisia resursseja.

Kaupungin talous huomioiden perhetalo voi kaatua siihen, ettei kaupunki kykene investoimaan tai halua kasvattaa palveluitaan. Investoinnin kaatuessa vesittyy samalla palveluverkkosuunnitelma. Kiinteistöjen hoito ei voi olla kestävällä pohjalla, jos päätöksiin ei voi luottaa. Peruskorjausten hintalappu kasvaa odotellessa.

Kaupunki laatii parhaillaan talouden vakauttamisohjelma 2.0:aa. Miten uuden perhetalokonseptin tuominen ja palvelujen kasvattaminen sopii tähän?

Lautakuntien lausunnoissa puhutaan päiväkotien ja koulujen saavutettavuudesta. Saavutettavuus ei voi olla kolmen kilometrin säteellä piirretty ympyrä koulun ympärillä. Elinvoimainen kaupunki on sellainen, missä kaikki alueet voivat hyvin.

Tosiasia on, että keskustan alueella asuu vähemmän lapsiperheitä kuin keskustaa ympäröivällä kehällä. Eikö ratkaisun tulisi olla elinvoiman kannalta sellainen, että vartin kaupungissamme päiväkodit, esikoulut ja ala-asteet löytyisivät tuolta kehältä lähellä lapsiperheiden asumista kaikissa ilmansuunnissa. Keskustassa säilytetään keskusta-alueen tarpeen vaatimat päiväkodit.

Ei Parmalasta ole mukava ajella keskustaan lapsia tuomaan kaksi kertaa päivässä ja lähteä moottoritielle töihin. Ei lapsille eikä vanhemmille. Ratkaisut, jossa lapset laitetaan koulukyytiin, heikentävät lasten arkiliikuntaa.

Jos Herajoen koulu lopetetaan, voidaan läntisen kaupungin puolen elinvoima ja alueelle pientalokaavan rakentaminen unohtaa.

Usein unohtuu kaikessa keskusta ja asema painotuksessa, että Riihimäellä asuvista vajaasta 12 000 työssäkäyvästä, kaupungin alueella työskentelee karkeasti puolet.

Junalla pendelöiviä on arvioiden mukaan 2000 henkeä, mutta loput 4000 lähtevät autolla ulos kaupungista töihin. Jos halutaan säilyttää arjen helppous ja sujuvuus, palveluverkkoratkaisussa tulee huomioida perheiden arjen pyörittämiseen tarvitsemat pakolliset matkat.

Niin hyviä kuin pyöräily, kävely ja joukkoliikenne ovatkin, kaikille toimeentulon hankkiminen ei ole niillä mahdollista.


(Kirjoitus julkaistu alunperin Aamupostissa 16.4.2026)